Tunnisteet

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kerrankin jotain muitakin leluja kuin poneja

Piha-ja peräkärrykirpputoreja on melkein joka viikonloppu paljonkin ympäristössä. Harmi vaan, kun niitä on samana päivänä tosi monta ja ne ovat niin etäällä toisistaan, ettei kaikille ehdi millään tai sitten ei vain kannata lähteä ajelemaan kymmeniä kilometrejä edestakaisin. Monta löytöä menee varmasti jonkun muun koppaan.

Eilen kävimme sellaisella pihakirpalla, jossa olisi ollut vaikka kuinka paljon kaikkea ihanaa, mutta ne tekstiilit oli säilytetty ulkona peltisessä autotallissa ja suurin osa haisi ihan homeelle. :( Uskaltauduin kuitenkin ostamaan palaset ♥-kangasta leikkimökin verhoiksi, koska se haisi vain tunkkaiselta.

kaksi melko isoa palaa kangasta eurolla


kaksi söpöä pientä kattilaa leikkimökkiin eurolla


Lisäksi sieltä tarttui mukaan myös kaksi jälkiruokakippoa, joita olen nyt löytänyt kirppiksiltä (niitä riihimäkeläisiä), mutta ne ovat mystisesti kadonneet johonkin. Pihakirpalta suunnistimme noutamaan vaihtoringistä ostamaani rottinkiarkkua ja sieltä jatkoimme itsepalvelukirpputorille, josta jäi mukaan lasikippallinen tavaraa ja myös se kippa.


Kymmenen litran karhu-tölkki 10€

Tölkissä olevan Apple Jackin sain kaupanpäälliseksi kun ostin rottinkiarkun.
Histamiini 1€
siamilaiskissa 1€
nukke 1€ (lähtee vaihtoon, tilalle tulee poni)




Sitten hiukan aikaisempien viikkojen ostoksia, sekä netistä, että livekirpoilta.


Ruskean koiran löysin ensin hintaan 50 snt ja muutaman päivän
päästä löysin sille vaaleanpunaisen tyttöystävän 1€:lla
MLP-penaali oli uusi hintanaan 2€
Mlp-lehti oli -50%-pöydästä 50 snt
Vusselikirja 1€


Kenganntti tuli vaihdossa...

...Hasbron leijonan kanssa
vaihdossa meni kannellinen emalikippa


Aito, oikea ja ihana my little pony rullaverho suoraan
80-luvulta. Leveys 150 cm
15€

ikean (?) vanerinen cd-teline
5€


Ja ei postausta ilman poneja...tai kyllähän niitä jo tuonne joukkoon pääsi livahtamaan, mutta netistä ostin ponien vauvatalon. Se oli vain niin vastustamaton, että oli pakko saada. Ja kun vielä kyselin hintoja muilta vastaavasta, niin he ovat joutuneet maksamaan tuplahintaa, jopa triplahintaa. Kun on pakko, niin on pakko...



Lullabye nursery
mukana tuli vain yksi baby Cuddles koruineen
40€ posteineen (jotka olivat 8,50€)
Eli tämä oli ihan puoli-ilmainen


Varmasti on taas jäänyt paljon mainitsematta ja kuvaamatta, mutta kyllähän tässä taas näitä oli. Ponikeräily on kyllä nykyään niin kokonaisvaltaista, että se tulee jo uniinkin. Amerikasta on tullut tilattua taas pari ponia ja uutta karvaa poneille. Askartelukaupasta hain citadelin maaleja ja minulla on pari tosi hyvää (kenen mielestä?) customi-ideaa. Yhden Peachyn menin jo pohjamaalaamaan, mutta se piti puhdistaa asetonilla puhtaaksi kun maali oli vääränlaista. Siitä sitten kuvia kun se on uudessa kuosissa.

♥:lla rouva H

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti