Tunnisteet

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Wirkkalaa ja wirkkuukoukkua

Jestas, mihin tää aika menee. Taas on vuosi ehtinyt vaihtua. Kai sitä kirpaltakin on jotain ostoksia mukaan tarttunut, ei tosin mitään löytöjen löytöjä. Paikallisringistä ostin Wirkkalan festivoita kuusi kipaletta. Ai niin, mutta eihän ne mitään Wirkkalaa olekaan ollenkaan, kun Sarpanevaa. Joka tapauksessa, nyt niitä on täysi tusina tässä talossa. Vielä kun löytäisi jostakin niitä pallokynttilöitä jotta voisi fiilistellä ihan aidosti ja alkuperäisesti. Puttipaja valmisti niitä ennen joulua, mutta ilmeisesti se teki niitä vain jonkun erän, koska nettiputiikki huutaa "eioota".

Viisi kertaa virkkaamani juhannusruusumatonkin sain onnellisesti jouluksi lattiaan. Ja takuulla teen vielä toisen. Ja kolmannen. Ja neljännen. Olen jäänyt koukkuun koukkuun.
Tänään aloitin isoäidin neliöistä virkkaamaan vilttiä. Seiskaveikan raitalangasta aloitin. Tosin lankakirstusta ei löytynyt kuin yksi kerä tätä lankaa, katsotaan löytyykö paikallisista kaupoista vielä pari kerää lisää tuota lankaa.

Viisi tilkkua sain virkattua tuossa sivutoimisena. Alkuperäinen ajatus oli tehdä 6x10 peitto, mutta eihän se ole juuri minkään kokoinen, eli ainakin tuplat pitää virkata.






Sisustuskutsutkin tuli pidettyä tuossa viime perjantaina, perfect homet. No onhan siellä monta kovin ihanaa juttua, mutta taas oli alelaari auennut viikko sitten ja heti oli mun hinkuvinkut loppuunmyyty. Pitäkööt tunkkinsa, painelen sitten ikeaan ostoksille. Nii siis tämän pimeyden keskellä olen kilahtanut kirkkaaseen, valkoiseen ja HOPEAAN (minä???), uushopeiset tarjottimet on todella ihania ja köyhänhopeiset kynttiläsysteemit. Joitakin oli jo ennen joulua meillä (kaipirista) ja joulun jälkeen tuli pari ikeaa joukon jatkoksi. Ja sitten tulee vielä yksi tuollainen perfect homen kynttilänjalka. Ja tilasinhan minä sieltä yhden lampunkin, kun herra H sanoi sitä hienoksi...

Ihanan joulupupun löysin kontista 80 sntllä
puutarjotin on joku vanha parin euron kirppislöytö
(minulla on niitä 2 erikokoista)
kynttilänjalat ovat Kaipirilta, olisko ollut 12,90 ja 15,90
festivosatsi 60€

KYNEn villiksestä muuten jäi tämä käteen.
Hiukanko paras kyltti ulkosaunan oveen?

Tässäpä nämä taas tällä erää. Jospa sais taas itteään niskasta kiinni


♥lla rouva H

2 kommenttia:

  1. Ehkä hiukan kateellinen tuosta kyltistä, aivan mahtava :D

    VastaaPoista
  2. Ehkäpä se tuleekin pikkukämpän oveen...siinä ovessa on vuosikausia lukenut "pääsy asiattomilta kielletty". Nyt se tönöttää olkkarissa odottamassa paikkaansa.

    VastaaPoista