Tunnisteet

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Kippoa, kuppia ja kannua

Kierreltiin eilen pitkin maakuntia ja tietysti niiden kirppareita. Matkaan tarttui muutama ihan kiva roina inhimilliseen hintaan. Puhalluskuvioiset arabian kuppini saivat pari uutta kaveria kaappiin. 



Armi 5€
Retikka 7€


Olen jo pidempään haaveillut pienestä keltaisesta käyttökuntoisesta pehtoorista. No nyt tuli vastaan kanneton iso, jonka uskon saavani käyttökuntoon puunaamalla, mutta kantensa hän on hukannut johonkin matkan varrelle. Hintaa tällä ihanuudella oli ollut 40€, mutta se oli ruksattu yli ja madallettu 25€oon, joten otin sen mukaani silläkin riskillä, että se saa toimittaa enää vain maljakon ja kastelukannun virkaa.


Arabian lastenlautanen oli kallis siihen nähden, että siinä
on pikkurisku, mutta toivon, että keittiöremontin jälkeen
tämä löytäisi paikkansa seinältä.


keltainen grapponian lasi
Kontista 4€
tulee tuikkukipoksi


ihanan turkoosi kermakko
1,50€


söpö pankki 3€


Isompi Matti Hokkasen kynttilänjalka
4€


finelin balladi
vaihtui kahteen siniseen silkkitäkkiin



Äitienpäivän traditiona poikkesimme veljen kanssa Merikarvialla sukuhaudalla, johon myös äiti on haudattu. Poikkesimme samalla reissulla myös entisellä sukutilalla, jossa kohtasi melko lohduton näky. Siellä oli ilmeisesti nuorisojoukko rellestänyt ja hajottanut paikkoja ihan urakalla. Pihassa olevan auton ikkunat oli hajotettu heittämällä tiiliskiviä sisään. Vanhan kivinavetan katto oli mäntätty sisään karjakeittiön kohdalta, alkuperäinen päärakennus oli tärvelty ihan tarkoituksella, kaikki oli levitetty ja hajotettu hajottamalla, jopa leivinuunin kimppuun oli käyty. Ikkunat oli hajotettu ja 1800-luvulta oleva peiliovikin oli hakattu ihan tohjoksi. Mun pieneen päähäni ei mahdu, että miksi kaikki pitää romuttaa.

Navetan oven edestä löysin enoni vanhan mopon rekisterikilven, jonka otin talteen muistoksi



rakkaat muistot kulkevat silti mukana aina

♥lla E

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti