Tunnisteet

torstai 20. lokakuuta 2011

Tie miehen vatsaan käy sydämen kautta (vai miten se oli...?)

Tänään sain vihdoin aikaiseksi valmistaa kaksplussan porkkanahaasteen. Olipas "rentouttavaa" leipoa se vaihteeksi tytön aktiivisella avustuksella. Mun ihanasta, kiltistä, maailman helpoimmasta prinsessalapsesta on tullut riiviö. Ja minusta sumuruuppari. Vai meniköhän sekin toisinpäin?


Munaton porkkanakakku


4-5 dl porkkanaraastetta
3,5 dl fariinisokeria
2 dl voisulaa
1,5 dl maitoa
5,5 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoa
1½ tl leivinjauhetta
1½ tl soodaa
½ tl suolaa
2 tl kanelia

Kuivat aineet sekaisin, nesteet joukkoon, sekoita ja laita uuniin 175 astetta noin 50 minuuttia. Kuorrutuksen voi tehdä " perinteisesti", mutta minä koristelin tomusokerilla ja kaupan pinkillä sokeritöhnällä.





 Ihana aviomieheni sanoi kakkua maistettuaan, että "se viimekertainen oli parempi". No, sen näkee parin päivän sisällä, kuinka hyvää tai pahaa se hänen mielestään oli. Jos sitä on jäljellä vielä sunnuntain jälkeen, niin pahaa on. Itse pidin kyllä.

Iltasella kävin vielä kirpalla järjestelemässä loosiani ja tein pikakierroksen, mutta mitään ei jäänyt tänään käteen.


♥:lla Alaston lohikäärme

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti