Tunnisteet

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Keltaista

Pitkästä aikaa olimme koko perheen kanssa sunnuntaina kirpparikierroksella. Mitään elämää isompaa ei mukaan tarttunut, mutta jotain pientä kuitenkin. Kotiin päästyämme totesin, että lähes kaikki oli keltaista. Taitaa pääsiäinen tehdä tuloaan hikku piljaa.



Keltainen reikäkori saunakassiksi tytölle 2€
Muoviset leipäkorit yhteensä 2€
kynttilänjalka 1€
Riihimäen lasipurkki keltaisella kannella 2€
Arabian keltaisia tasseja 50 snt/kpl
kolme hertta-lasia yhteensä euron
Arabian neliskanttisia lautasia 6 kpl/3€




Lisäksi Janette tyhjensi hyllyään ja sieltä muutti meille kaksi keltasävyista Arabian kuppia. Kiitos ♥



Nyt olen saanut päähäni haluta keittiöön keltaista ja pinkkiä. Kai ne ovat ne tämän kevään värit. Toisaalta päätään nostaa uhkaavan vahvasti myös turkoosi. Se on toistaiseksi pysynyt olohuoneen puolella ja vain täkkinä. Tosin verhot jo odottavat tuolla kaapissa. Ja kontista ostin ikean turkoosin lack-hyllyn vitosella. Ajatus oli kyllä laittaa se tytön huoneeseen, mutta ans kattoo...




♥:lla rouva H

2 kommenttia:

  1. Aivan ihania nuo keltaset astiat! :)

    T. Tiina

    VastaaPoista
  2. Kiitos, minustakin. Piristävät ihanasti keittiössä nyt kun ei ulkona vielä ole vihreää ja rairuohokin on ituvaiheessa vasta.

    VastaaPoista