Tunnisteet

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Vallilaan vinksahdin


Piipahdin viikonloppuna pikavisiitillä kirppareilla (neljä tuntia). Nyt ei tarttunut mukaan melkein  mitään. Patakirpparilla kuitenkin törmäsin verhokappaan, jossa oli aivan täydelliset värit meille. Pinkkiä, punaista ja vihreää. En edes ensin tajunnut, että se on Vallilan kangasta, minä kun en noista kankaista juuri mitään ymmärrä. Siis niin täydellisen sopiva meidän keittiöön, ihanasti hiukan retrohtava, pirteä ja kuitenkin hiukan maalaisromanttinenkin. Nimeltään ihanuus on morsmaikku. 


Vallilan käyttämätön kappaverho
20€


Prismasta tarttui mukaan
karkkipäivä-pyyhe

Aarikan prinssikin Prismasta (23€)
prinsessat ostin jo ennen joulua



Viikonloppuna bongasin myös kirppisryhmästä 4 tällaista tuolia. Kokeiluksi maalasin yhden valkoiseksi ja kokeilin sen istuimeen kangasta. Tykkään tavallaan kyllä, mutta luultavasti kuitenkin yritän metsästää tuoleihin jotain hiukan erilaista kuviota. Keltavalkoinen shakkiruutu tai keltainen (miksei vihreäkin) miljoonasydän voisi olla aika kiva. Tai jos löytyisi joku kiva pinkki pikkukuvionen kangas, saattaisin sellaisenkin noihin istuttaa.



Kyllä muuttuu tuolin ilme kun se saa päällensä maalia ja muuta tehostetta. Kuvassa tuoli on maalattu vasta kerran ja kangas ei ole kiinnitetty istuimeen. Halusin vain hiukan kokeilla, miltä ne näyttäisivät tuolla kankaalla.

Maalausprojektia riittäisi vaikka kuinka ja paljon. Nyt sain päähäni haluta ikean markör tv-kaapin tytön huoneeseen. Se piilottaisi sisäänsä niin mahtavasti sekä nukkekodin sopivalle leikkimiskorkeudelle, että suuren osan friends-legoja. Ja valkoiseksi senkin meinaan maalata, koska huoneessa on jo punaista ja pinkkiä ja vihreää sen valkoisen lisäksi. Toisaalta, omenanvihreäkään ei ehkä olisi kovin huono vaihtoehto.


♥lla rouva H

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti