Tunnisteet

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kokemäeltä ja kontista kerättyjä


Viikonloppuna oli Tuohitorilla rompepäivät. Tällä kertaa en jaksanu käydä ku lauantaina paikalla. Lähdin metsästämään punavalkoista kukkapeiliä, pinkkia arabian hilla-purkkia ja finelin elisakulhoja, toki muutkin finelin isot kulhot olis kelvanneet. Kaksi bongasinkin, mutta sydämen jätin hyllyyn, kuten myös aika naarmuisen dominon. 


Puhalluskuvioisia arabian kuppeja en nähnyt mitään muita kuin sinisiä armeja ja niitä en enempää tartte, keltaisena olis kelvannut. Löysinpä kuiteskin lisää ruskeita pullalautasia, joita ennestään löytyy jo neljä. Tuo pullavatikin on jo mulla, joten menee varmaan ens villikseen tyrkylle.

Leipälootan ajattelin tuunata pinkillä kukkatarralla tai sitte en. Wangeli on pohjasta puhki, mut päältä siistittävissä, se saa mennä pikkukämppään kynttilälootaks. Emilian tassi oli totaalinen heräte kuten turkoosi hillaki. Pinkistä olisinki jo tullu pöhköksi.
Pannuja en oo ostellu aikoihin, eipä niitä käyttökuntosia oo kovin näkynykkää näillä leveysasteilla. Sinivuokkovauvalle meinasin joutua sanomaan kummiskin eit, oli meinaan kahdesta eurosta kiinni, et lähtikö mukaan vai ei. Sisällä on pari ihan pienenpientä pilkkua ja neljäkymppiä mä siitä köyhdyin. 

pullalautaset 2,50€/kpl




neljänkympin vauveli

mukit 1€/kpl
kontista

2€
Kontissa on tullu taas poikkeiltua hiukan useemmin, mutta siellä on hinnat taas hypänny pilviin. Vanhat pienet, kapeat mäntyhyllyt oli 15€ kipale, mutta kyllä ne oli jolleki kelvanneet. Mä en tuunattavista kolhusista maksa sinne ku kympin korkeintaan, eri asia sitten livekirpalla jollekin yksityishenkilölle. Löysin mä sieltä kolmilaatikkoisen astiahyllyn joku aika sitten kympillä. Se oli mulle semmonen inhimillinen hinta.




En tiedä miks toi kuva meni kyljelleen, mutta tämmösen kolmen sentin reunalla olevan tyrkyttimen takia mä tunkesin itteni sinne kontin takahuoneeseen. Tämmöinen oli siis sukutilalla joskus ku olin kakara, mutta mun eno poltti siiinä päällä ulkotulta ja se meni ihan pilalle ja ruostui romuksi. 
Ihan hippasenko siellä takahuoneessa muuten näin aarteita. On siellä tavaraa. Mulleki olis kelvannu muutama ;)


♥lla E 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti