Tunnisteet

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Vuoden eka kirppaostos


Kauppareissulla poikkesin ekaa kertaa tän vuoden puolella tuossa uusimmalla kirpparilla. Melko lailla oli aution näköistä. Yli puolet hyllyistä oli tyhjänä. Iso osa ihmisistä kai suuntaa näin tammikuussa alennusmyynteihin kirpputorin sijasta. 
Olen jo päättänyt hävittää retromuovipurkkini, mutta näitä kahta Plastexia en voinut olla ostamatta, sillä kotoa löytyi näille vielä yksi kaveri. Purkit olivat kovin likaisia ja teippiliiman peitossa, mutta hintaa näillä oli niin vähän, että ajattelin yrittää putsata. Ja se kyllä kannatti


Isompi Plastex 20 snt
pienempi 50 snt

Nyt näitä on kolmea kokoa
17 cm, 15,5 cm ja 12 cm


Ennen joulua Lidlin lehdessä oli joulukoristeita. Poikkesin kahdessa eri myymälässä ostamassa keraamisia kuusia ja metallisia poroja. Tosiasiassa en kumpiakaan silloin nähnyt kummassakaan myymälässä. Nyt alkuviikosta kaveri laittoi viestiä, että niitä oli kaksi tuossa toisessa lidlissä. Poikkesin noukkimassa kuuset kyytiin.Hintaa näillä oli nyt alekorissa 2,99€/kpl.
 Nyt on talviasetelma taas hiukan isompi. Istuvaa  kettua hiukan kaipailisin vielä joukkoon.




Loppiaisleivonnaiseksi kokeilin tämmöistä muunneltua Aleksanterin leivosta. 


Pohja
200 g rasvaa
1 dl sokeria
4½ dl jauhoja 
1 tl leivinjauhoa
ripaus vanilliinisokeria
2-3 rkl omenamarmeladia

Sekoita kuivat aineet, nypi ne voin kanssa yhteen, lisää omenamarmeladi nopeasti taikinakoukuilla vatkaten.
Kauli ohueksi levyksi kahden leivinpaperin välissä. Tuuppaa uuniin 175 º 15-20 min.
Leikkaa kahtia lämpimänä, anna jäähtyä, levitä toisen puolen päälle vadelmamarmeladia, nosta toinen puoli päälle.

Tee kuorrutus
3 dl tomusokeria 
(osa voi olla mansikkatomusokeria) 
tilkka vettä, tilkka sitruunamehua
Sekoita hyvin ja levitä jäähtyneen pohjan päälle.



Tänään on niin kova pakkanen, että ohjelmassa onkin vissiin vaatekaapin siivousta.

♥lla E

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti