Tunnisteet

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Ensimmäinen adventti tuoksuu kanelilta, kardemummalta ja inkivääriltä

Meille piti tänään tulla vieraita ja tein uuden munattoman kakkukokeilun. Kaksisen näköinen siitä ei taaskaan tullut, mutta hyvää se on, ihan joulun makuista. Mutta ei sillä ulkonäöllä niin väliä, koska niitä vieraitakaan ei näkynyt, eikä kuulunut.
muunneltu vironperän kakku
3 dl maitoa
3dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
2 tl kanelia
1 tl kardemummarouhetta
2 tl inkivääriä
1,5 dl voisulaa
1 dl dronningholmin kaneliomena marmeladia

Kaikki aineet vaan sekoitetaan hyvin sekaisin ja tuupataan kakkuvuoassa uuniin 175 asteeseen noin tunniksi. Ja nam.
Olen miettinyt itsekseni, että miksiköhän noista munattomista kakuista tulee usein ihan ihmeellisen näköisiä. Tämmöisiä autonrenkaita.






Huomenna on ihan pakko käydä kangaskaupassa metsästämässä tietynlaista tonttukangasta. Näin "eräällä" keskustelupalstalla aivan sikaihanat joulutabletit ja haluan sellaiset meillekin. Toivottavasti tärppää, että löydän tuota kangasta. Minun tuurillani se on joka paikasta loppuunmyyty. Siinä tapauksessa on pakko kiertää kaikki lähiseudun joulumarkkinat, josko joku siellä näitä myisi. Jos ei muuten tärppää, niin Prismassa ainakin oli tätä samaa tonttua joulupaperina, sitten teen tämän näköiset joulukortit. Ja saatan tehdä siltikin, vaikka kangasta löytäisinkin.


Mä siis haluan meille tällaiset, paitsi, että ajattelin tuohon reunan punaisen tikkauksen kohdalle neulovani punavalkoisen ruutunauhan. Joka joulu päätän, että meille ei tule enempää joulukoristeita, verhoja, liinoja tai muutakaan krääsää ja aina mä vaan sorrun sitä ostamaan.

                                                     ♥:lla rouva H

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti